keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Sitruunamousse appelsiinilla jälkiruoaksi


Viikonloppuna jälkiruokaa miettiessäni jääkaapista löysin ylimääräisen mascarponepaketin. Siitä tuli mieleen aiemmin tekemäni, suussasulava, järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku. Koska sitruunaakin sattui löytymään, tekasin jälkkäriksi juustokakun tapaisen sitruunamoussen ja pilkoin joukkoon appelsiinin paloja. Tästä tuli tosi hyvä, raikas jälkkäri.


Tuo sitruunamousse oli taas niin vietävän hyvää. Annokseen voisi sopiva appelsiinin sijasta melkein mitkä tahansa marjat. Kesän lähestyessä vaikkapa tuoreista mansikoista ja tuosta sitruunamousessesta tulisi myös ihastuttava jälkkäri. Ja mikä ettei sitruunamoussen kanssa natsaisi myöhemmin kesällä myös muutkin kauden marjat.


Raastoin päälle appelsiinin kuorta koristeeksi. Käytin pientä, hienoteräistä höylääni, mutta huomasin, että taisin painaa sitä aluksi liian kovin ja kuoren palasista tuli melko paksuja. Ne eivät tuntuneet suussakaan kovin kivoilta, vaan olivat hieman puisevia. Kun sain hieman höllättyä otetta, tuli raasteestakin hienompijakoisempaa ja syötynäkin miellyttävämpiä. Kuori kannattaa siis raastaa niin hienoksi kuin vain mahdollista.

Sitruunamousse appelsiinilla jälkiruoaksi

n. 8-10 annosta

Täyte:
2.5 dl Flora vispiä (tai vispikermaa)
2.5 dl Flora Vanillaa
250 g (1 prk) mascarponea
0.75-1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
n. 7 rkl (n. 3 pienen sitruunan) sitruunan mehua
  1-2 pienen sitruunan raastettu kuori
3 isoa appelsiinia

Ohje:
Vatkaa vispikerma ja vatkattava vaniljakastike vaahdoksi. Vatkaa joukkoon marcarpone ja hieman sokeria sekä vaniljasokeri. Pese sitruunan kuori todella hyvin. Raasta kuori hienoksi raasteeksi ja purista sitruunoista mehu talteen. Lisää kuoriraastetta ja mehu moussen joukkoon. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan. Täytteen koostumus on tässä vaiheessa kuohkean moussemaista, mutta melko löysää. (Mousse jämähtää hieman, kun se saa annosten kokoamisen jälkeen levätä jääkaapissa.)

Kuori ja pilko appelsiinit. Itse tein tämän vaiheen alla olevalla tavalla. Kuoriminen hoitui kätevästi veitsellä. Leikkasin molemmista päistä hatut pois ja vetelin veitsellä kuoret pois reunoja pitkin. Sen jälkeen leikkasin veitsellä appelsiinin kalvoja myöten hedelmälihat pois.


Kokoa annokset. Nosta lusikallinen sitruunavaahtoa tarjoiluastian pohjalle. Lisää appelsiinin paloja päälle. Toista edelliset aiheet niin kauan, kunnes olet tyytyväinen annoksen kokoon. Nosta lopuksi nokare vaahtoa päälle.


Jos haluat, voit raastaa päälle koristeeksi hieman hienoksi raastettua appelsiinin kuorta. Voit nauttia jälkkärin samantein tai antaa sen vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin, jolloin mousse hieman paksenee ja siitä tulee pehmoisen juustokakkumainen.

Vinkki:
* Jälkiruoan voi syödä heti valmistumisen jälkeen, mutta se on silloin vielä melko löysää. Mousse kiinteytyy jääkaapissa muutamassa tunnissa ihanan pehmoiseksi, hieman juustokakkumaiseksi mousseksi. Jos haluat nauttia sen kiinteämpänä, anna annoksen vetäytyä jääkaapissa 2-4 tuntia. Pidemmän säilytysajan jälkeen (yli 12 h) appelsiineista irtoava neste valuu pikku hiljaa pohjalle ja pehmentää moussea. Se ei toki makua haittaa, vaan nämä ovat aivan yhtä herkullisia myöhemminkin syötynä :)


10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen annos *0* <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Kanelitytön kakkuparatiisi :) Ihania olivat :P

      Poista
  3. Näyttää kyllä.raikkaalta, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P :) Raikkaita, ja juuri sopivan makeita. Herkullinen päätös aterialle :)

      Poista
  4. Näyttää superhyvältä! Täytyis kokeilla tuota sinun sitruunamoussea. Uskon sen olevan juuri minun makuuni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :D Kokeilehan ihmeessä sitruunamoussea! Se on ihan lempparimousse tällä hetkellä. Kuohkeaa, sitruunaista, suussa sulavaa, pehmoista... Uskon, että pidät :)

      Poista
  5. Oi, ihanan raikkaan näköinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...