perjantai 4. lokakuuta 2013

Sitkeät sitruunaiset keksit

Nämä keksit tuli tehtyä jo jokin aika sitten, mutta laitan ne nyt lopulta tännekin. Yritin tässä miettiä mistä nämä saivat alkunsa, mutta ajatus ei meinannut tulla mieleeni. Juuri kun olin painamassa "julkaise"-nappulaa, muistin sen. Esikoisen tarhassa siis oli eväsretki jokin aika sitten. Muistin suht myöhään illalla, että eväsrasiaan pyydettiin laittamaan mukaan myös keksejä. Olisihan sinne varmaan voinut muutakin laittaa, mutta sain päähäni alkaa tehdä sellaisia, koska kaapeista niitä ei löytynyt (ja leivontasormetkin syyhysivät). Oli jo myöhä eli taikinan piti siis olla nopea ja helppo. Nakkailin aineita kippoon ja tuloksena syntyivät nämä keksit. Nyt olen tyytyväinen, että nämä tuli tehtyä. Nämä olivat mielestäni oikein hyviä. Nämä keksit ovat vähän kuin kauralastut sitruunalisällä. Siis koostumukseltaan. Reunoilta rapsakoita, mutta keskeltä sitkeitä. Maku on miedon sitruunainen. Eli kokonaisuudessaan mielestäni oikein hyviä keksejä :) Ja esikoinenkin eväsretken jälkeen pyysi liki jatkuvasti "Annatko mulle taas sellaisen herkkukeksin", kunnes kaikki keksit oli tuhottu :)





Nämä on siis helppo tehdä, sillä vatkaimen voi (jälleen kerran) unohtaa kaapin kätköihin. Jos keksit kypsentää juuri ja juuri kypsiksi, ovat ne sen verran pehmeitä, että tuppaavat hieman taipumaan vähän pidemmässä säilytyksessä (kuten ylimmästä kuvasta näkee). Uskoisin, että pidempään paistetut keksit pysyisivät paremmin mallissaan ja olisivat kuitenkin edelleen hieman sitkeitä. Maku on joka tapauksessa mielestäni hyvä :)

Tässä tulee ohje.

Sitkeät sitruunaiset keksit

n. 40 kpl

Aineet:
125 g voita sulatettuna
2.5 rkl (1/2 sitruunan) sitruunan mehua
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 muna
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl sokeria
4 dl jauhoja
0.5 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Ohje:
Vatkaa voi, sitruunan mehu, muna ja siirappi kulhossa pallovatkaimella (tai lusikalla) sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen nopeasti sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin hetkeksi, niin se jähmettyy ja sitä on helpompi käsitellä. Pyörittele taikinasta pellille pienen lihapullan kokoisia taikinapalloja. Jätä kunnon välit, sillä keksit leviävät kypsyessään melkoisesti. Paista  175 asteessa n. 9 minuuttia, kunnes keksit alkavat laskeutua (ne pullistuvat ensin) ja saavat reunoihin aavistuksen väriä. Keksien ei muuten tarvitse saada väriä pintaansa. Näin keksit jäävät pehmeähköiksi. Jos haluat rapeammat keksit, paista hieman pidempään. Paistoaika on joka tapauksessa uunista riippuvainen, joten tarkkaile tilannetta. Keksit ovat luultavammin joka tapauksessa hieman sitkeitä (itse en koittanut paistaa koviksi, sillä pidän pehmeistä kekseistä). Anna keksien jäähtyä pellillä.



2 kommenttia:

  1. Näistä tuli niiiiiin hyviä! En malttanut pitää taikinaa jääkaapissa, vaan nostelin lusikoilla pellille pieniä kasoja. Hyvin onnistui myös niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että onnistui myös ilman taikinan viilentämistä :) Ja kiva, että maistuivat. Nämä kyllä vievät kielen mennessään ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...