torstai 17. lokakuuta 2013

Kinuskitäytteiset minttukonvehdit

Konvehtikokeiluni jatkuvat. Käytin osan mintunmakuisista Candy Melts-napeista minttu-mokka-palloihin, ja lopusta suklaasta tein samalla konvehtikuoria. Täytin kuoret valmiiksi keitetyllä kondensoidulla maidolla. Ja hyvä niin. Näiden syöminen tuntui kuin olisi lusikoinut kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa suoraan purkista ja haukannut päälle hieman minttusuklaata. Ei huonompi yhdistelmä :) Näistä tuli aikas kivoja pikku kinuski-paloja :)



Candy Melts-napit toimivat mielestäni suklaakonvehtien kuorina todella hyvin. Ne eivät vaadi erillistä temperointia ja ne pysyvät miltei aina kiiltävinä ja rapsahtavat suussa kuten temperoitu suklaa. Ne tosin eivät ole aitoa suklaata, joten makukaan ei ole aivan suklaanveroinen. Täytteellä on konvehdeissa kuitenkin todella suuri rooli ja sen valinnalla pystyy vaikuttamaan paljon makeisen makuun. Nämä mintunmakuiset Candy Melts-napit on itselläni osoittautuneet myös maun puolesta erinomaisiksi ja mietoa mintun makua pystyy joko vahvistamaan oikealla täytteellä tai tukemaan sitä muilla mauilla.

PS. Tämän blogin otsikot muuttivat pari päivää sitten värinsä itsekseen sinisiksi/liiloiksi. Vanhemmat tekstit näkyvät vielä sen värisenä kuin pitääkin eli rusehtavina. Osaisiko joku neuvoa, miten saisi muutettu otsikon värit takaisin? Yritin etsiä sellaista kohtaa, mutta en löytänyt :(

Toffeetäytteiset minttukonvehdit

Koosta riippuen määrästä riittää n. 18 konvehtiin

Aineet:
1/2 prk kondensoitua maitoa (valmiiksi keitettyä, n. 2.5h)
vajaa 1/2 pss Mintun makuisia Candy Melts-nappeja

Ohje:
Sulata Candy melts-napit mikrossa välillä sekoittaen. Kaada n. 18 konvehtimuotin kolot täyteen sulaa seosta. Käännä muotti väärinpäin esim. lautasen päälle, kopsauta muutama kerta niin, että ylimääräinen suklaa valuu pois. Vedä esim. lastalla ylimääräiset suklaat pois muotin päältä. Nyt koloissa pitäisi olla ohut kerros suklaata. Laita muotti hetkeksi (n. 5-10 min. kunnes suklaa jämähtää) jääkaappiin.

Avaa kondensoitua maito. Lusikoi kuhunkin suklaalla vuorattuun koloon kinuskia miltei täyteen. Jätä hieman vajaaksi, jotta pystyt tekemään vielä kannen, tai siis konvehdin pohjan. Eli kun kolot on miltei täynnä kinuskia, kaavi lautaselle valuttamasi Candy Melts takaisin kippoon ja sulata tarvittaessa uudestaan. Laita sulaa seosta koloihin kinuskin päälle, niin konvehti saa pohjansa. Laita muotti vielä hetkeksi jääkaappiin. Kun pohjat on jämähtäneet, painele konvehdit varovasti pois muoteista.

Vinkit
* Kuorista kannattaa tehdä suht ohuet, niin ne rapsahtavat syödessä, mutta tarpeeksi paksut, jotta eivät mene rikki muotista poistettaessa
* Kinuskin joukkoon voi sekoittaa hieman Marianne-rouhetta ennen kuoriin laittamista
* Kuoriin sopinee täytteeksi myös esim. vaahdoksi vatkattu suklaakerma, jonka joukossa Marianne-rouhetta


Alla olevassa kuvassa näyttää hauskasti niinkuin konvehti leijuisi ilmassa, vaikka se onkin astian reunalla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...