perjantai 24. toukokuuta 2013

Munattomat suklaamuffinit



Selailin hyllyssäni nötköttänyttä Kuppikakut-kirjaa. Kirja sisältää valtavasti herkullisen näköisiä ohjeita ja sitä plarailessani alkoi tehdä mieli pientä, suklaista muffinia. Munat valitettavasti olivat juuri päässeet loppumaan, mutta onneksi kirjasta löytyi tämä munaton ohje.

Yllätyin kuinka hyvin muffinit nousivat ilman munia. Koostumus on hieman tintumpi kuin normaalisti ja maku melko mieto, mutta ainakaan itseäni se ei haitannut makean kuorrutteen kanssa. 

Jos haluaa nauttia muffinit ilman kuorrutetta, voisi taikinan sekaan laittaa vaikka hieman rouhittua suklaa mehevyyttä tuomaan.

Aineet:
2 dl vettä
75 g voita
1 dl sokeria
1 rkl vaaleaa siirappia
1 tl vaniljasokeria
0.5 dl maitoa
1 tl ruokasoodaa
3.5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhoja

Ohje:
Laita vesi, voi, sokeri ja siirappi kattilaan. Lämmitä kunnes sokeri sulaa. Kuumenna seos ja anna kiehua n. 5 minuuttia. Jäähdytä.

Sekoita maidon joukkoon sooda ja vaniljasokeri. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot ja kaakaojauho. Sekoita joukkoon jäähtynyt siirappiseos ja lopuksi maito. Lusikoi taikinaa voidellun minimuffinipellin koloihin, noin puoleen väliin saakka. Itse sain taikinan riittämään koko minimuffinipellin täyteen sekä vielä isoihin muffinivuokiin (4 kpl).

Paista 180 asteessa minimuffineita n. 10 minuuttia ja isompia n. 15 minuuttia.

Päällinen:
50 g Marabow daim suklaata (tai tummaa suklaata tai valkosuklaata..)
25 g voita
2 rkl vettä
n.3-3.25 dl tomusokeria

Ohje:
Laita paloiteltu suklaa, voi ja vesi kulhoon ja lämmitä mikrossa, kunnes suklaa sulaa. Sekoita joukkoon tomusokeri.Levitä lastalla jäähtyneen muffinin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...