maanantai 15. huhtikuuta 2013

Snickers II



En ollut täysin tyytyväinen eilisen Snickersin nougatin liian venyvään koostumukseen, joten halusin testata sitä vielä toisen löytämäni ohjeen mukaan. Sitäkin tuli hieman muokattua, joten alkuperäiset ohjeet suluissa. Karamelli on miltei sama kuin eilenkin, mutta tein muutaman muutoksen ja näin siitä tuli mielestäni paljon parempi.



Valmiita Snickersejä, nams!





Yllä karkkimassa vielä vuoassaan..

Osan nameista leikkasin pienen pieneksi suupalaksi ja ne tuli nautittua ilman kuorrutusta. Makeita, mutta niin ihania pieniä suupaloja!


Yllä vertailun vuoksi vielä eilinen Snickers (vasemmalla) ja tämän päiväinen Snickers (oikealla).


Nougatista tuli todella makea ja hieman liian mureneva verrattuna aitoon Snickersiin. Mutta eipä se haitannut niiden syömistä!

EDIT 7.10.2013 Itse käytin nougatin teossa hunajaa, mutta koska kaupoista löytyy nykyään glugoosisiirappia, kannattanee käyttää sitä. Koostumuksen ei tällöin pitäisi jäädä niin murenevaksi kuin itselläni.

Nougat:
5 dl tomusokeria 
1 tl vaaleaa siirappia (alk.per. liquidglucose)
2 rkl glukoosisiirappia (laitoin hunajaa)
2 rkl vettä
1 valkuainen
1 mm suolaa
1dl maapähkinävoita (alk.per.55g siivutettuja, kuorittuja manteleita, paahdettuja)

Vatkaa valkuainen vaahdoksi, lisää siihen suola. Keitä sokeria, siirappia, hunajaa ja vettä kunnes mittari näyttää 135. Lisää vatkatun valkuaisen joukkoon. Lisää maapähkinävoi öljytyllä lusikalla sekoittaen.. Levitä öljytylle leivinpaperille öljytyllä välineellä (n. 23 x 23 cm alalle). Laitoin itse kahteen vuokaan n.13x33 ja 9x12.

Karamelli:
2.5 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1.25 dl vaaleaa siirappia
25g voita
4.5 dl X-tra suolapähkinöitä
1 mm vaniljajauhetta
1 mm suolaa
Keitä sokeria, kermaa, siirappia ja voita kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes seos saavuttaa lämpötilan 120 astetta. Ota kattila pois levyltä ja lisää sekaan suola, pähkinät ja vaniljajauhe. Kaada nougatin päälle, levitä tasaiseksi ja anna jäähtyä reilu tunti.

Kun nougat-karamelli levy on jäähtynyt, ota se pois vuoasta. Irroita leivinpaperi ja leikkaa levy halutun kokoisiksi patukoiksi. Pitäisi tulla Snickerin kokoista patukkaan. 15-20 normaalin Snickersin kokoista patukkaa (itse sain n.28 melkein Snickersin kokoista patukkaa).

Suklaakuorrute:
400-500 g (Lidlin Fin Carre) maitosuklaata temperoituna

Dippaa patukat välittömästi temperoituun suklaaseen ja aseta ne leivinpaperin päälle kunnes suklaa on jähmettynyt.

Suklaan temperointi:
Temperoi suklaa sulattamalla puolet suklaasta lämpimäksi (n.50 astetta) ja sekoittamalla osa siitä rouhittuun suklaaseen,  ja lisäämällä suklaata kunnes kaikki sulaa kokonaan. Lisää lopuksi vielä loppu "kuumasta" suklaasta. (Jossain ohjeessa suklaa neuvottiin temperoimaan seuraavasti ja kyllähän se näin aika nätisti temperoituikin. Patukoiden päällinen ei ainakaan sulanut käsiin, niitä nautiskellessa.)

4 kommenttia:

  1. Nappasinpas reseptin ylös! =) Olen tehnyt kotitekoisia twixejä ja näitä on ehdottomasti kokeiltava. Jotain suklaa-suolapähkinäpatukoita testasin myös, mutta niistä puuttui jotain. Varmasti tuo nougat kerros ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä hyviä, todella lähellä aitoja Snickerssejä. Ainut jota haluaisin joskus vielä koittaa uudestaan, oli tuo nougat-kerros, sillä siitä tuli aavistuksen liian murenevaista. Näiden tekohetkellä kaupoista ei vielä löytynyt glukoosisiirappia, mutta jos tekisin näitä nyt, käyttäisin sitä ehdottomasti siirapin ja hunajan tilalla. Sitäkin pitää joskus vielä koittaa :)

      Twix-patukoita olen itsekin suunnitellut tekeväni. Muropohja, toffeesisus ja suklaakuorrute, onnistuiskohan niistä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Olivat tosi herkullisia. Sopivat tosi hyvin Snickers-nälkään. Olivat vain hieman petollisia, sillä näitä tuli aika paljon ja muutama tuli syötyä liki huomaamatta maistellessa ja ihmetellessä herkullista makua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...