torstai 4. huhtikuuta 2013

Pähkinäpiirakka



Halusin päästä maistamaan tätä netissä kehuttua piirakkaa. Tein sen töihin viemisiksi, jottei itse tarvitse syödä kaikkia testileivonnaisia; niitä kun tulee tehtyä nykyään jo vähän liikaakin. Alunperin Ullan Svenskin ohje.


Uunini on ilmeisesti ohjeen tekijän vastaavaa tehokkaampi, sillä pidin piirakkaa 175 asteessa 25 min., kun se alkoi ruskettua jo vähän liikaa. Jatkoin 150 asteessa ohjeen mukaan. Piirakka tuntui silti kuivuneen vähän liikaakin. Piirakka ei yllättäen muutenkaan ollutkaan sen makuinen kuin olin ajatellut. 

Suklaa sopisi piirakkaan varmaan todella hyvin, ja ehkä pähkinöistä ainakin osa voisi olla suolapähkinöitä.. Ja pari muuta muutosta, niin piirakka alkaisi muistuttaa Snickersiä, nam!

Pohja:
125 g voita
½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Täyte:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl sitruunamehua
1/3 tl (alk.per. 1/4 tl) suolaa
100 g voita sulatettuna
200 g pähkinäsekoitusta/pekaanipähkinöitä

Valmista pohja, sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi hieman pehmeään voihin sekaisin, lisää lopuksi kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Kauli (painelin) taikina halkaisijaltaan 28 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoilla. Esipaista pohjaa uunin alatasolla +200 asteessa noin 8 minuuttia.

Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin, paitsi pähkinät. Rouhi pähkinät, säästä muutamia kokonaisia pähkinöitä täytteen päälle. Ripota pähkinärouhe pohjan päälle, kaada täyte päälle ja lopuksi ehjät pähkinät. Paista piirakka uunin alatasolla +175 asteessa 30 minuuttia, laske lämpö +150 asteeseen ja paista vielä 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...