keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kanelinen omena-kaurapiirakka



Aika monet tekemistäni leivonnaisista näimmä saa inspiksen keittiöstä löytyvistä vanhaksi menevistä elintarvikkeista. Ja usein ne ovat ihan perusleivonnaisia, joita pystyy tekemään joko lasten kanssa tai lasten touhuja vahtiessa. Niin myös tällä kertaa. Parasta ennen päivämäärää lähestyvälle kermaviilille piti keksiä käyttöä. Koska pöydällä oli myös omenoita, ei kovin pitkään tarvinnut miettiä mitä tekisi.


Omenapiirakathan yleensä tarjotaan vaniljakastikkeen kanssa. Olen usein miettinyt, mitäpä jos piirakan kostuttaisi vaniljakastikkeella heti uunista oton jälkeen. Testasin tätä. Noin puolet piirakasta jätin siis "kuivilleen" ja toiseen puoleen liruttelin vaniljakastiketta pintaan heti uunista oton jälkeen. Jäähdyttyään tuo valmiiksi kostutettu puoli oli aikas namia. Pinnassa oleva rapsakka kauramuru säilytti koostumuksensa. Kastike jäi omenoiden alle vaniljaiseksi kerrokseksi ja osa oli imeytynyt piirakkaan meheyttämään sitä entisestään. Kastiketta laitoin arviolta n.0.75-1dl tuohon puolikkaaseen.

Taikinasta tulee pieni pellillinen (n.20 x 30cm) kuvassa näkyvää paksupohjaista piirakkaa, mutta riittää myös koko pellilliseen ohuemmalti.

Taikina:
100 g margariinia sulatettuna
2 dl sokeria
2 muna
200 g kermaviiliä
0.5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
1 tl kanelia

Pinnalle:
3 kirpeää omenaa

Sekoita margariini ja sokeri keskenään. Lisää munat, kermaviili ja maito. Sekoita joukkoon kuivat aineet nopeasti, älä vaivaa. Kaada pellille. Lado päälle pilkotut omenat.

Päälle:
50g juoksevaa margariinia
0.5 dl sokeria
1.5 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Sekoita päällisen aineet keskenään ja ropittele omenoiden päälle. Paista 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes pinta alkaa saada väriä. Nauti vaniljakastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...